Site menu:

-

Hakutoiminto

Lajit

Rakkolainen MSP Legends Ice Oulu-kilpailun voittoon

Kurikkalainen 28-vuotias Tomi Rakkolainen oli päivän taitavin kuljettaja Oulun pesäpallostadionilla 31.1. järjestetyssä MSP Legends Ice Oulu kutsukilpailussa.


Tomi Rakkolainen ajoi ensimmäisessä Legends-kisassaan mainiosti.

Rakkolainen onnistui 400 metriä pitkällä jääradalla starteissa mainiosti ja keräsi eniten pisteitä speedway-ajokaavion mukaan järjestetyssä kilpailussa. Rakkolainen ajoi Oulussa uransa ensimmäisen Legends-kilpailun, mutta aivan kokematon hän ei kuitenkaan pärinälajeissa ole. Aiemmin hän on harrastanut kartingia, kiihdytysmoottoripyöräilyä sekä rallicrossia. - Viimeisessä lähdössäni ei meinannut ajamisesta tulla mitään. Olin juuri vähän ennen sitä tajunnut, että olin johdossa, Rakkolainen naureskeli. - Tämä oli hieno tapahtuma, hän jatkoi.

Pohjoisen kuljettajista Seppo Kovalainen ja Keimo Lukkarila ajoivat myös hyvin. Kovalainen oli lopulta kolmas ja Lukkarila neljäs.


Seppo Kovalainen (nro 4) onnistui starteissa hyvin. Suomussalmelaisen ehtiessä kärjessä ensimmäiseen mutkaan joutuivat kilpakumppanit välillä yrittämään ohitusta riskillä.

Legends-autojen lisäksi yleisöllä oli mahdollisuus tutustua myös monien muiden eri moottoriurheilulajien kalustoon. Näytösajoja suorittivat crossimönkijät, cross kart-autot, nastarenkailla varustettu karting-auto sekä historic kilpa-autot. Esillä oli myös formula-autoja.

MSP Legends Ice Oulu tulokset:
1. Tomi Rakkolainen
2. Janne Rajala
3. Seppo Kovalainen
4. Keimo Lukkarila
5. Pekka Lehtola

Kuvagalleria tapahtumasta

    .

Kommentoi kirjoitusta / sivua