Pakarille ja Lehtoselle korkeimmat SM-pisteet perjantaina Oulun SM-kartingissa
Oulun SM-kartingin ensimmäisenä varsinaisena kisapäivänä ajettiin KF3- ja KZ2-luokan ensimmäiset finaalit. Varsinkin KF3:sen finaali oli sateen liukastamalla radalla melkoista rytinää.

KF3-luokan startin kolarointia.
KF3-luokan finaalin startissa paalulta lähtenyt Niklas Tiihonen ja kolmosruudusta lähtenyt Pyry Ovaska ajautuivat ensimmäisessä mutkassa pitkäksi. Tiihonen spinnasi ikävästi keskelle ajorataa aiheuttaen monen auton kolarisuman. Kakkosruudusta startannut Mikko Pakari otti alkumatkasta piikkipaikan ja pitikin asemansa selvällä erolla aina ruutulipulle saakka. Ville Mäntylä aloitti kakkosena, mutta finaalin kuluessa muutama kaveri pyyhki ohitse. Aatu Moilanen teki tasaisen varmaa nousua eka kierroksen viitospaikalta sijoittuen lopulta toiseksi ennen Simo Rauhalaa.
Oulunsalon Pasi Pukeman vauhti sadekelillä ei ollut aivan kärjen tasolla, mutta SM-sarjan tulokas oli silti mukavasti kahdeksanneksi nopein. Ensimmäistä SM-kisaansa ajava Raahen Samu Kylmälä tuskaili hänelle entuudestaan oudon auton heikkoa ajettavuutta. Auto lähti mutkista laiskasti ja vaikka Kylmälä nousi ensimmäisellä kierroksella monta sijaa, täytyi hänen finaalin kuluessa päästää monta kilpakumppania ohitseen. Hän oli lopulta 24.
KZ2-luokassa paalupaikalta finaaliin starttasi Aleksi Mustonen. Hän pystyikin pitämään paikkansa muutaman kierroksen ajan, mutta sitten vauhti hiipui. Ensin kärkeen nousi Seppo Mönkkönen, mutta lopulta piikkiin nousi kolmosruudusta startannut Joona Lehtonen. Raahen Tero Ylitalo oli aiemmin päivällä alkuerissä epäonninen. Hänen täytyi keskeyttää toinen alkuerä moottorin käyntiongelmien vuoksi ja joutui näin starttaamaan finaaliin jälkijoukosta. Hän ajoi pitkään seitsemäntenä aivan edellä menevän kannassa, mutta ei tuntunut millään löytävän ohituspaikkaa vaikka yritystä kyllä oli. Vihdoin viimeisellä kierroksella kilpakumppani ajautui hieman leveäksi ja Ylitalo pääsi kuittaamaan kuudenneksi.

Tero Ylitalo (nro 10) jumittui pitkäksi aikaa kilpakumppanin taakse, mutta viimeisellä kierroksella onnistui oihituksessa.
Tuloksia: http://www.mylaps.com/results/showevent.jsp?id=564340
.
Kirjoitettu: 17.7.2010 Laji: Karting.
Kommentit: 0



Kommentoi kirjoitusta / sivua