Site menu:

-

Hakutoiminto

Lajit

Samu Kylmälällä ensimmäinen kausi Rotax Max junior-luokassa

Raahelainen nuori autourheilulupaus Samu Kylmälä ajaa tänä kesänä ensimmäisen kautensa kartingin Rotax Max junior-luokassa. Edellisvuosina pienemmissä karting-luokissa hyviä sijoituksia saavuttanut 13-vuotias tähtää uusissa ympyröissä heti kärkisijoille.

Jääkiekkoa ja pesäpalloa harrastava Samu Kylmälä on ehtinyt ajaa kartingia kilpaa jo seitsemän vuotta. Menestystäkin on tullut mukavasti. Kausilta 2007 ja 2008 oli tuloksena mini-luokasta Hanaa-lehden karting pistepörssin voitto. Viime vuonna Samu sijoittui Raket-karnivaalisarjassa, kartingliiton mestaruussarjassa ja Hanaa-lehden pistepörssissä kaikissa kolmanneksi.

Tänä vuonna Samu Kylmälä kilpailee oululaisessa Prospeed Finlandin tiimissä uudella BRM-autolla. Alussa on ensimmäinen kausi Rotax Max junior-luokassa. Muutos kalustossa on suuri, sillä ohjastettavana on nyt huomattavasti viime vuotista Raket-luokan autoa leveämpi ja tuplasti tehokkaampi menopeli. Rotax Max junior-autot on varustettu 125 kuutioisilla, 15 kW nestejäähdytteisillä moottoreilla, joissa on kytkin ja startti.

Kartingin Rotax Max Challenge on maailman suosituin ja laajimmalle levinnyt karting-sarja. Kilpailuja ajetaan sarjamuotoisesti yli kuudessakymmenessä maassa. Kaikkien maiden paikallisten sarjojen nopeimmat kohtaavat vuosittain kauden päätteeksi Grand Finaalissa. Samu Kylmälän kilpailuohjelmaan tänä kesänä kuuluu kymmenen osakilpailun Suomen Rotax Max Challenge sarja. Tavoitteena on sijoittua kahden parhaan joukkoon, jolloin aukeaisi paikka Italiassa ajettavaan Rotax Max Challengen maailman finaaliin. Lisäksi raahelaiskuljettaja osallistuu muutamiin kansallisiin kilpailuihin. Ensi kesänä Samu jatkaa joko Rotax-sarjassa tai siirtyy KF3-luokkaan, jossa ajetaan Suomenmestaruusmitaleista.

Samu Kylmälän kausi starttasi vappuviikonloppuna Lappi Cup aluekilpailussa Oulun Iinatin radalla. Raahelainen oli uudella kalustolla omassa luokassaan ylivoimainen ja voitti kaikki kuusi finaalia.

Rotax-sarja puolestaan käynnistyi 8.-9.5. Kotkassa. Rankka kilpailuviikonloppu oli kaksijakoinen. Toisaalta Samu ajoi aivan kärkivauhtia, mutta monien vastoinkäymisten vuoksi pistesaalis jäi laihaksi. Ensimmäisen kilpailupäivän Samu aloitti märässä kelissä mainiosti ajamalla aika-ajoissa nopeimman ajan. Rata kuivui yllättävän nopeasti ja ensimmäisessä alkuerässä Samulle valittiin väärät renkaat. Sadekelin renkaat sulivat alle, joten raahelaisella ei ollut asiaa kärkijoukkoon. Vastoinkäymiset jatkuivat toisessa alkuerässä kun auto ei käynnistynyt ollenkaan. Finaalissa kierrosajat olivat hyvinkin kilpailukykyisiä, mutta jälkijoukosta oli vaikea nousta kohti kärkeä. Samu sijoittui lauantain tuloksissa 40 kuljettajan joukossa kahdeksanneksi. Toisena kilpailupäivänä Samu oli aika-ajoissa yhdeksänneksi nopein. Alkuerissä vauhti parani ja hän sijoittui molemmissa viidenneksi. Pre-finaalissa astui jälleen huono tuuri mukaan kuvioihin. Takaa tullut kilpakumppani törmäsi rajusti Samun auton takaosaan ja hän tippui joukon hännille. Finaalissa hän pystyi nostamaan sijoitusta joukon puoliväliin.

Samu Kylmälä kiittää yhteistyökumppaneita, jotka ovat mahdollistaneet ajamisen huippukalustolla: Miilux, Raahen Liikennekoulu, Elmatica, Prospeed Finland, Pub Ottopoika

Rotax Max Challenge sarjan kilpailupäivät:
8.5 Kotka
9.5 Kotka
12.6 Joensuu
13.6 Joensuu
10.7 Oulu
11.7 Oulu
14.8 Helsinki
15.8 Helsinki
11.9 Lappeenranta
12.9 Lappeenranta

  .

Kommentoi kirjoitusta / sivua