Site menu:

-

Hakutoiminto

Lajit

Jussi Hongalle Snowcrossin SM-hopeaa, päätavoite MM-kisassa

Jussi Hongan moottorikelkkailun Snowcrossin kilpailukausi on alkanut hyvällä menestyksellä. Viime lauantaina raahelainen ajoi uransa parhaan sijoituksensa SM-sarjassa. BRP Racing tehdastallin kuljettajan kauden päätapahtuma on kuitenkin kuun lopussa ajettava Snowcrossin MM-kilpailu.

Tänä vuonna Jussi Honka on keskittynyt SM-sarjassa Snowcrossin kuninkuusluokkaan Pro Openiin. Honka aloitti sarjan mainiosti Parikkalan avausosakilpailussa. Molemmista finaaleista 24-vuotias kuski otti kakkostilat ja oli yhteispisteissä piikkipaikkalla. Pro Open-luokan toinen osakilpailu Vuokatissa jouduttiin perumaan kovan pakkasen vuoksi, joten ratkaisut jäivät viime lauantaina ajattavaan Tornion osakilpailuun. Laivakankaan raviradalle rakennetulla rankalla radalla Honka oli aika-ajojen kolmanneksi nopein. Ensimmäisessä finaalissa lähtö onnistui hyvin ja Honka pääsi heti mukaan kärkitaisteluun. Moninkertainen Suomen mestari Janne Jurvelin  onnistui kuitenkin karkaamaan omille teilleen, eikä Honka pystynyt tällä kertaa vastaamaan rovaniemeläisen vauhtiin. Raahelaisella ei ollut ongelmia pitää kakkospaikkaansa maaliin saakka.

Toisen finaalin lähdössä Honka joutui pahasti pussiin ja tippui joukon puoliväliin. Muutaman kierroksen päästä Honka oli Ski-Doo kelkallaan noussut toiseksi. Hän yritti kaikkensa, mutta Jurvelin oli jo kaahannut liian pitkän etumatkan. – Lähdin viivalta sillä periaatteella, että kaikki tai ei mitään. Hopea oli kuitenkin jo varma, niin ei ollut mitään menetettävää. Lähtö kuitenkin epäonnistui. Sain Jurvelinia jonkin verran kiinni, mutta sitten oli pakko löysätä kun ei voimia enää riittänyt. Viime viikonlopun EM:n kuusi starttia vielä painavat, kertoi Honka. Ensipettymyksen jälkeen Honka osasi arvostaa hopeaa. – Voitto oli tavoite, mutta Janne ajoi jälleen tosi hyvin. Huonolle en hävinnyt. Olen kyllä tähänkin tosi  tyytyväinen, Honka tuumasi. Aiemmilta vuosilta Hongalla on saaliina kolme SM-pronssia.

EM-sarjan kärkipaikalla

Tänä vuonna raahelainen huimapää havittelee menestystä peräti neljässä eri sarjassa. Alkukausi onkin käynnistynyt loistavasti. EM-sarjan puolivälissä Honka on kiinni EM-tittelissä sarjan johtopaikalla. Toinen kisaviikonloppu ajetaan jo viikon kuluttua Norjassa. – Kun Vuokatin SM-kisa jouduttiin perumaan, päätettiin lähteä vakiokelkalla ajettavaan EM-sarjaan. Kisalähtöjen ajaminen on tärkeää. Muuten olen tänä vuonna jättänyt vakiokelkan kisat tarkoituksella vähemmälle ja keskittynyt Open-luokkaan, Honka kertoi.

Ruotsin mestaruussarjan karsinnassa Honka oli koko joukon nopein ja selvisi näin suoraan 20.3. ajettavaan finaaliin. MM-titteli ratkastaan edellisvuosista poiketen yhdessä kilpailussa.  Hongan kiireisen talven tärkein kilpailu onkin kuun viimeisenä viikonloppuna Ruotsissa ajettava MM-koitos.  – Kaikki muut kisat on valmistautumista siihen. Mitali on tavoite, mutta kaiken pitää onnistua täydellisesti. Siellä on monta kovaa kuskia, joilla on sama mielessä. Tästä on kuitenkin hyvä lähtä MM-kisaan. Kaikki on kunnossa kisaa varten, Honka miettii.

Raahelainen on jo aiempina vuosina osoittanut huippuvauhtinsa, mutta tekniikkaongelmien, kaatumisten ja loukkaantumisten myötä hyvät sijoitukset ovat usein vaihtuneet pettymykseen. Tänä vuonna Honka on löytänyt tarvittavaa varmuutta, joten talven jäljellä olevista kilpailuista on lupa odottaa huippusuorituksia.

Kuvagalleria Tornion Snowcrossista,

   .

Kommentoi kirjoitusta / sivua