Arkisto: 'Moottoripyöräily'
Vehkonen veteraanien kingi Raahen motocross-kisan toisena päivänä
Motocrossin Pohjoisenkierroksen päätöspäivän yhteydessä ajettiin myös veteraaniluokkien Suomen Cupin kauden kolmannet osakilpailut. Sekä nuoremmissa että vanhemmissa veteraaneissa valta ei vaihtunut Perämeren rannikollakaan, kun Ismo Vehkonen ja Kari Rantanen olivat luokissaan suvereeneja.
Kirjoitettu: 12.7.2010 Laji: Moottoripyöräily.
Kommentit: ei yhtään
MM-kuskin näytöstä Raahen motocrossissa
Motocrossin avoimen luokan SM-kärkikuljettajat saivat Raahen SM-osakilpailuun kovatasoisen vauhtimittarin. MM-sarjaa kiertävä Harri Kullas haki treenikilometrejä rankalta Raahen radalta. Vielä ensimmäisessä finaalierässä hän oli epäonninen, mutta toisessa erässä helsinkiläinen näytti, millä taidoilla hän on tällä kaudella ajanut useaan otteeseen MM-kilpailuissa kymmenen nopeimman joukkoon.
Kirjoitettu: 12.7.2010 Laji: Moottoripyöräily.
Kommentit: ei yhtään
Rovaniemellä kaksi motocross-kisaa yhdessä päivässä
Motocrossin Pohjoisenkierros jatkui taas Rovaniemellä tavalla, jossa riitti etelän miehille ihmeteltävää. Yksi ihmetyksen aihe Lapissa on tietysti keskiyön aurinko, mutta jo viime vuodelta tuttuun tapaan Mäntyvaaran radalla ajettiin kaksi kisapäivää yhtenä päivänä. Temppu onnistuu niin, että aamulla aikaisin aloitetaan junnuluokilla ja isommat luokat lähtevät harjoituksiin vasta iltapäivällä.
Kirjoitettu: 10.7.2010 Laji: Moottoripyöräily.
Kommentit: ei yhtään
Ruotsalaiset värittivät Pohjoisenkierroksen Tornion toista päivää
Motocrossin Pohjoisenkierroksen “isojen” luokkien kisapäivää Tornion Kaakamossa väritti ruotsalaisten vahva suoritustaso. Sekä MXJ:ssä että MXA:ssa päivän totaalin voitto matkasi rakkaaseen länsinaapuriin. A-luokan voittokamppailussa käytettiin ajoittain lievästi ilmaistuna kovia otteita radalla.
Kirjoitettu: 10.7.2010 Laji: Moottoripyöräily.
Kommentit: ei yhtään
Motocross-junnut helteisessä Kaakamossa
Motocrossin Pohjoisenkierrosta jatkettiin ilman välipäiviä jo maanantaina Tornion Kaakamon hiekkaradalla. Säätiedotusten povailemia rankkoja sadekuuroja ei ainakaan rata-alueelle osunut koko päivänä, keli kääntyi iltapäivän aikana jopa ajoittain helteiseksi. Auringonpaisteessa ja tuulessa Polar Cross- moottorikerhon uusin investointi, kastelujärjestelmä todisti tarpeellisuutensa ja toimivuutensa.
Kirjoitettu: 10.7.2010 Laji: Moottoripyöräily.
Kommentit: ei yhtään
Jämsäläisjuhlia Pohjoisenkierroksen toisena kisapäivänä
Motocrossin Pohjoisenkierroksen toisen kisapäivän odotetusti parhaat kilvanajot nähtiin MXJ- ja MXB-luokissa. Oulun kisahan oli kierroksen lisäksi näillä luokilla myös Motocross-Liigan osakilpailu ja kummassakin luokassa karsittiin A-finaaliin pääsystä. MXJ:ssä nähtiin Santeri Kinnusen ja Mika Tammisen johdolla jämsäläisjuhlat.
Kirjoitettu: 10.7.2010 Laji: Moottoripyöräily.
Kommentit: ei yhtään
Motocrossin perinteinen Pohjoisen-kierros starttasi
Suomalaisen motocrossin klassikkotapahtuma, Pohjoisenkierros käynnistyi Oulun Iinatissa. Avauspäivänä kamppailtiin kierroksen lisäksi myös motocross-liigan pisteistä sekä ATV-luokassa SM-pisteistä. Nelipyöräisissä Niko Korsumäki jatkoi voittamattomana.
Kirjoitettu: 10.7.2010 Laji: Moottoripyöräily.
Kommentit: ei yhtään
Motocrossin Pohjoisenkierros 2010 Oulussa alkaa Lauantaina 3.7.
Pohjoisenkierroksen Oulun osakilpailulle saadaan taas jotain uutta. Radan kiertosuunta muutettiin vastakarvaan, joten rata on melkein kaikille vieras. Lisäksi uutena luokkana Oulussa ajavat 65 kuutioiset crossarin alut. Mönkkärit eli ATV:t ajavat SM-pisteistä.
Kirjoitettu: 30.6.2010 Laji: Moottoripyöräily.
Kommentit: ei yhtään
Jylhä ja Jaakola kärkitaistelussa Oulun Motocrossin toisena kisapäivänä
Motorcrossin Pohjoisen kierroksen Oulun osakilpailu jatkui Iinatissa sunnuntaina 5.7. eri luokkien kansallisilla lähdöillä.
Kirjoitettu: 7.7.2009 Laji: Moottoripyöräily.
Kommentit: ei yhtään
Tuplavoittajat juhlivat lauantaina Oulun motocrossissa
Motocrossin Pohjoisen kierroksen Oulun osakilpailu ajettiin heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Iinatissa. Ensimmäisenä kilpailupäivänä lauantaina SM-pisteistä ajoivat MX2- ja ATV-luokat.
Kirjoitettu: 5.7.2009 Laji: Moottoripyöräily.
Kommentit: ei yhtään
