Site menu:

-

Hakutoiminto

Lajit

Arkisto: 'Rallicross'

Perkiömäki kolariin ralliscrossin SM-finaalissa, Rytkönen SM-sarjan viides

Rallicrossin SM-sarja huipentui lauantaina Kouvolan osakilpailuun. Raahen Ari Perkiömäki taisteli Divisioona 1-luokan kärkitiloista. SM-sarjan yhteispisteissä pohjois-suomalaisista korkeimmalle ylsi Kemin Anssi Rytkönen.

Pohjoisen kuljettajat juuttuivat B-finaaliin Joensuun SM-rallicrossissa

Pohjoisen kuljettajat eivät yltäneet kärkitaisteluun Rallicrossin SM-sarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa Joensuussa. Divisioona 1-luokkaa hallitsi Valkealan Urheiluautoilijoiden Atro Määttä. Ford Focus-kuljettaja oli nopein niin alkuerissä kuin finaaleissakin.

Perkiömäki niukasti ulos rallicrossin EM-osakilpailun finaaleista

Ari Perkiömäen uran ensimmäinen rallicrossin EM-osakilpailu päättyi juuri ennen viikonlopun kuumimpia lähtöjä. Divisioona 1-luokan aika-ajoissa ja alkuerissä oman tiimin rakentamaa Ford Fiestaa ohjastavan raahelaisen vauhti oli hyvää ja hän ajoikin kovassa porukassa 15:sta parhaan joukkoon.

Heikkinen jatkoi voittokulkuaan Oulun SM-rallicrossissa

Alkukauden rallicross-komeetta Toomas Heikkinen jatkoi voittokulkuaan Oulussa 19.6. ajetussa kauden kolmannessa SM-osakilpailussa. Myös kaksi edellistä osakilpailua voittanut 19-vuotias nuorukainen oli divisioona 1-luokan alkuerissä hieman vaisussa vauhdissa, mutta finaalissa näytti jälleen kilpailijan luonteensa.

SM-rallicross jatkuu Oulussa 19.6.

Oulun Urheiluautoilijat järjestää ensi lauantaina 19.6. Rallicrossin SM-sarjan kolmannen osakilpailun. Iinatin moottoriurheilukeskuksen radalla ajettava tapahtuma keräsi mukaan 89 kuljettajaa. Kilpailuluokkina ovat nelivetoinen divisioona 1, takavetoinen super rallicross sekä alle kaksilitrainen autokrossi kalusto.

Pohjoisen kuskeilla ei asiaa A-finaaliin Hyvinkään rallicross SM-kisassa

Pohjois-Suomen kuskit selvisivät parhaimmillaan B-finaaliin rallicrossin SM-sarjan toisessa osakilpailussa Hyvinkäällä. Anssi Rytkönen sai vihdoin ajaa ilman tekniikkaongelmia, mutta Ari Perkiömäen ja Janne Taskilan kilpurit kokivat kovia.

Taskila ja Rytkönen lähellä voittoa Rallicross-avauksessa

Pohjois-Suomen kuljettajat olivat rallicrossin SM-avauksen Divisioona 1-luokan alkuerissä mainiossa vauhdissa. Sekä Janne Taskila, että Anssi Rytkönen vierailivat A-finaalissa johtopaikalla.

Ari Perkiömäki Rallicrossin ERC-kandidaattikisassa kahdeksanneksi

Rallicross-kauden päätös ajettiin Kouvolassa 3.-4.10. EM-sarjan kandidaattikisan merkeissä. Divisioona 1-luokassa Raahen Ari Perkiömäellä oli ongelmia sähköjen ja renkaan kanssa ja sijoitus oli lopulta kahdeksas. Autokrossi-luokassa Raahen Ua:n Veijo Viitanen oli viides.

Perkiömäki kolmanneksi rallicrossin SM-finaalissa

Hyvinkään vauhtipuistossa ratkaistiin kolmen eri rallicross-luokan suomenmestaruudet. Nelivetoisten autojen Divisioona 1-luokassa Raahen Ari Perkiömäki ajoi Ford Fiestallaan kauden parhaan sijoituksensa.

Taskila toipilaana kakkoseksi Joensuun SM-rallicrossissa

Rallicrossin SM-sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin Joensuussa. Kaikissa kolmessa SM-luokassa pistetilanne pysyi vielä tiukkana ja SM-mitalit jäivät vielä jakamatta. Pohjoisen kuskeista Janne Taskila ja Ari Perkiömäki selvisivät A-finaaleihin.